Tietoa mainostajalle ›

UUDEN KODIN ETEINEN


Noniin täällä sitä ollaan! Muutto uuteen kotiin on nyt takana, vappuviikonloppu meni muuttohommissa. Otin muuttoavuksi vielä muuttofirman, jotta saatiin se suoritettua mahdollisimman tehokkaasti.  Tässä muuton aikana tuli selväksi ainakin se, että omistan aivan liikaa tavaraa. Heitin paljon pois, vielä enemmän kierrätykseen ja nyt pitäisi vielä saada myytyä loppuja ylimääräisiä asioita. Meillä ei täällä uudessa ole juurikaan säilytystilaa, ja aluksi tuntui ihan mahdottomalta saada tavarakasoja purettua mihinkään. Vaatehuone täyttyi nopeasti, keittiön kaapit ovat pienemmät kuin yksiössäni ja eteisessä ei ole mitään säilytystilaa. Jotain oli siis tehtävä nopeasti.


Täällä on aika kivan kokoinen eteinen, joten ajattelin että sinne nyt ainakin mahtuu hyvin säilytystilaa kengille ja takeille. Ikeaan oli vasta tullut uusia eteiskalusteita sopivasti, joten pääsin niitä sitten hyödyntämään. Kenkäkaappi tuli heti ulko-oven viereen, ja sinne saa ylimmälle hyllylle toki muutakin sälää piiloon katseilta. Toiselle puolelle kylppärin ja olohuoneen oviaukon väliin sijoitin metallisen naulakon, jossa on paikka muutamalle sen hetken käytetyimmälle takille ja kengille. Naulakkoon saa kätevästi myös kangaskassit, avaimet ja hatun!


Molemmat kiinnitettiin seinään ruuveilla, ja olemme kyllä erittäin tyytyväisiä tähän lopputulokseen. Ei pahan hintaisia, ja oli kiva säilyttää valkoinen yleisilme sisääntulossa. Molemmat kalusteet ovat sarjaa Mackapär. Naulakko on kevyempää metallia, mutta kenkäkaappi oli aika painava laatikko.



Kenkäkaapin päälle vielä Bo lkv:n marmorialusta ja lempiparfyymit paraatipaikalle. Saatiin myös kavereilta jo tuparilahjaksi tuo söpö pilea-kasvi.



Tällainen eteinen meillä siis! Ihana valkoinen lattia, tosi hieno harmaa ovi messinkisine yksityiskohtineen ja nyt on siis ainakin yksi huone kunnossa ja valmis. Huh! Helpottaa kaiken tämän muun kaaoksen keskellä.

14 kommenttia

  1. Kaunista! Varmasti ihana astella tuohon tilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu :) Pääasia että toimii! Pitää koittaa vain pitää siistinä ettei tule tavararäjähdystä :D

      Poista
  2. Ikeaan oli tullut monia ihania uusia säilytysjuttuja, Mackapär munkin lemppari :) Ihana tuo teidän ulko-ovi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin sattui että noi just tuli! Sopii moneen :) Ovi kyllä heti ekalla näkemisellä jo ihastutti <3

      Poista
  3. Aaa, en malta odottaa muidenkin nurkkien esittelyä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sitä seuraavaksi vähän keittiötä vilauttaisi :--)

      Poista
  4. Tosi kivan näköistä! Kiinnostaisi tietää, mistä tuo matto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on Granitin tosi monta vuotta vanhaa mallistoa.

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall